perjantai 17. lokakuuta 2014

Saanko myydä käytetyn MP3-tiedoston eteenpäin, kun en enää tarvitse sitä?


(Päivitämme blogia, kun keskustelu etenee. Uusimmat käänteet on kirjattu tekstin loppuun 22.11.2014, kun olemme saamme yllättävää postia Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK:lta. Joidenkin viitattujen sivujen sisältö on prosessin aikana saattanut muuttua. Pyrimme linkittämään alkuperäiset viitatut sivut mahdollisuuksien mukaan.)

Ostin pari vuotta sitten DigiAnttilasta Stam1na-yhtyeen albumin Nocebo MP3-tiedostoina. Stam1nan reipas poljento on lajissaan suomimetallin parhaimmistoa, mutta uudemmat levyostokset ja Spotify-tuttavuudet ovat sittemmin vieneet paikan soittolistalla. Nocebo on jäänyt tarpeettomaksi ja vie nyt turhaan tilaa kovalevyllä. Ostaisikohan joku sen minulta käytettynä?



Julkisuudessa on jonkin verran keskusteltu käytettyjen MP3-tiedostojen myynnistä, mutta tekijänoikeuslaki ja yritysten tulkinnat siitä ovat sekavia. Tutustuminen DigiAnttilan käyttöehtoihin ei antanut vastauksia. Onko MP3-albumin myynti eteenpäin mahdollista?

Tätä on parasta kysyä suoraan albumin myyjältä, DigiAnttilalta. Sivuilta ei löydy suoraa sähköpostiosoitetta, joten käytämme palautelomaketta. Lähetämme saman kysymyksen varmuuden vuoksi myös kauppapalvelun ylläpitäjälle Securycast Oy:lle.

Myöhemmin tulemme kokeilemaan albumin myyntiä Huuto.netissä, mutta siitä lisää sähköpostikirjeenvaihdon jälkeen...


Date: Fri, 3 Oct 2014 19:21:05 +0300
Subject: Kysymys DigiAnttilan mp3-tiedostojen käyttöoikeuksista
From: Martti Anttila
To: info (at) securycast.com
Cc: Ismo Kiesiläinen

Hei!

Haluaisimme kysyä kolme kysymystä lähiaikoina avattavaa Tyhmiä kysymyksiä tekijänoikeudesta -blogia varten. Julkaisemme kysymykset ja vastaukset blogissamme. (http://tyhmiakysymyksiatekijanoikeudesta.blogspot.fi/)

1) Saanko myydä DigiAnttilasta ostamani mp3-kappaleen eteenpäin, kun en enää tarvitse sitä? Emme löytäneet käyttö- ja toimitusehdoistanne mainintaa tästä.

Sen sijaan jäimme ihmettelemään Usein kysyttyjen kysymysten kohtaa:
“Saanko jakaa kavereilleni ostamiani tuotteita?
Et, samat tekijänoikeudelliset lait koskevat myös digitaalisia tuotteita kuin "kaupasta" ostettuja tuotteita.” (http://digianttila.com/ukk/musiikki/) [viitattu 3.10.2014, sisältö muuttunut]

sekä toimitusehtojen kohtaa:
“Asiakkaalla ei ole [...] oikeutta kopioida tai muuten hyödyntää Palvelusta saamaansa aineistoa muutoin kuin omassa henkilökohtaisessa käytössään.” (http://digianttila.com/toimitusehdot/) [viitattu 3.10.2014, sisältö muuttunut]

Nämä kohdat vaikuttaisivat olevan ristiriidassa Opetus- ja kulttuuriministeriön laintulkinnan kanssa:
“Saako kopioita ottaa myös muille perheenjäsenille ja ystäville?
Lain säännökset yksityisestä kopioinnista mahdollistavat kopioinnin paitsi henkilökohtaiseen käyttöön myös lähimmälle perhe- ja ystäväpiirille. Esimerkiksi työkäyttö ei ole yksityistä käyttöä.” (http://www.minedu.fi/OPM/Tekijaenoikeus/tekijaenoikeuden_perusteita/tekijanoikeudesta_kysyttya/yksityinen_kopiointi.html?lang=fi)

2) Millä perusteella tuotteiden jakaminen ja kopioiminen kavereille on kiellettyä?

3) Mitä tarkoitatte termillä  “jakaminen”?

Terveisin,
Ismo Kiesiläinen
Martti Anttila


Saamme sähköpostia heti seuraavana arkipäivänä aamukahdeksalta. Digitaalinen maailma on hämmästyttävä!

Securycastin toimitusjohtaja Kimmo Makkonen ei osaa suoraan vastata kysymyksiimme, mutta lupaa olla avuksi. Saamme uuden yhteyshenkilön, Riku Kalliomäen.



Date: Mon, 6 Oct 2014 05:07:15 +0000
From: Kimmo Makkonen
To: Martti Anttila
   "info (at) securycast.com" <info (at) securycast.com>
CC: Riku Kalliomäki, Ismo Kiesiläinen
Subject: RE: Kysymys DigiAnttilan mp3-tiedostojen käyttöoikeuksista

Kiitos mielenkiinnostanne tuottamiamme musiikkikauppoja ja niiden käyttö- ja toimitusehtoja kohtaan.
Meitä asiassa ”säätelee” luonnollisesti lait ja lain tulkinnat mutta ennenkaikkea sopimuksemme levy-yhtiöiden kanssa.
Mikäli näette että Teidän tulkintanne poikkeaa kauppoissamme esitetyistä tulkinnoista niin otamme mielellämme palautetta vastaan.
Lupaamme tutkia ja selvitää mahdolliset ristiriidat.
Kaikki kauppamme ovat myös aikoja sitten perustetut ja on mahdollista että aikojen saatossa asiat ovat muuttuneet tai tarkentuneet.
cc:nä Riku Kalliomäki. Voitte jatkossa olla häneen yhteydessä.
Ystävällisesti,
Securycast Oy
Toimitusjohtaja
Kimmo Makkonen


Odotamme Kalliomäen vastausta kolme päivää ja lähetämme sitten samat kysymykset hänelle uudestaan. Riku vastaakin heti samana päivänä.


Date: Thu, 9 Oct 2014 13:10:24 +0000
From: Riku Kalliomäki
To: Martti Anttila
CC: "Kimmo Makkonen"
Subject: RE: Kysymys DigiAnttilan mp3-tiedostojen käyttöoikeuksista

Terve Martti,
Kiitokset viestistäsi. Selvitämme asiaa ja palaamme vastauksen kera.
Ystävällisin terveisin / Best regards,
Riku Kalliomäki
SecuryCast

Kuluu viikko, mutta tarkempaa vastausta ei kuulu. Ainakaan mitään ilmeistä estettä käytetyn albumin myynnille ei näytä olevan tiedossa. Nettisivujen ohje "Samat tekijänoikeudelliset lait koskevat myös digitaalisia tuotteita kuin 'kaupasta' ostettuja tuotteita" on paras tietomme.

Olemme aiemmin usein ostaneet ja myyneet käytettyjä levyjä nettihuutokaupassa. Miksi emme siis kokeilisi myös MP3-kauppaa käytännössä?

Laitamme albumin myyntiin Huuto.netiin illalla 17.10.2014.

Tositteeksi siitä, että MP3-tiedostot eivät ole laittomasti kopioituja, laitamme myynti-ilmoitukseen kuvan alkuperäisestä kuitista. Varmistamme käyttöehdoista, että MP3-kauppa ei epätavallisuudestaan huolimatta ole Huuto.netissä kiellettyä.


Lähtöhinta mietityttää. Nocebo-CD:tä myydään Huuto.netissä “osta heti”-hintaan 8,95€. Digitaalisessa albumissa ei varmasti ole naarmuja mutta ei toisaalta kansipapereitakaan. Alkuperäinen digitaalinen albumikin oli fyysistä kopiota halvempi: ostohinta 11,45€. Ehkä voisi lähteä liikkeelle vitosesta? Sillä saisimme huudettua esimerkiksi Edu Kettusen klassikkoalbumin Lentäjän poika LP-levynä ja pari euroa jäisi postikuluihinkin.

Huutokauppamme on nyt auki kaksi viikkoa, jos estettä myymiselle ei ilmene. Levittäkää sanaa ja käykää itse huutamassa!




Securycast vastaa heti viikonlopun jälkeen


Date: Mon, 20 Oct 2014 06:55:52 +0000
From: Riku Kalliomäki
To: Ismo Kiesiläinen, Martti Anttila
CC: Kimmo Makkonen
Subject: RE: Kysymys DigiAnttilan mp3-tiedostojen käyttöoikeuksista
Terve, 
Emme valitettavasti kerinneet vastaamaan kysymyksiisi koska emme ole vielä saaneet vastauksia major levy-yhtiöiltä esittämiisi kysymyksiin. 
Palvelumme noudattavat 
A) tekijänoikeuslakeja, kuluttajalla on tekijänoikeuslain mukaiset oikeudet tuotteisiin. Levy-yhtiösopimukset rajoittavat kuitenkin tiedostoista tehtäviä kopioita ystäville ja tuotteiden eteenpäinmyyntiä. Lisätietoa voitte tiedustella suoraan levy-yhtiöiltä miksi tuotteissa on rajoituksia. 
Saako verkkokaupasta ostetuista tiedostoista tehdä kopioita yksityiseen käyttöön? 
Verkkokaupasta ostetusta tiedostosta saa tehdä kopion yksityiseen käyttöön, jollei tiedostossa mahdollisesti oleva tekninen suojaus sitä estä tai jollei tiedostoa hankittaessa ole sovittu, ettei kopioita saa tehdä.http://www.minedu.fi/OPM/Tekijaenoikeus/tekijaenoikeuden_perusteita/tekijanoikeudesta_kysyttya/yksityinen_kopiointi.html?lang=fi 
ja 
B) levy-yhtiö sopimuksiamme 
Tässä otteita levy-yhtiöiden sopimuksista ja mitä ne sanovat tuotteiden köyttöoikeuksista. Kohdat ovat suoria lainauksia sopimuksista ja niitä ei siinä muodossa saa julkaista esim. blogissanne.
”The sale of Product to an User shall be [--]"  
[Sähköpostissa siteeratussa levy-yhtiösopimuksessa kielletään suorasanaisesti antamasta asiakkaille oikeuksia tuotteiden jälleenmyyntiin. Sopimustekstissä käytetty termi on “resale”.] 
Pyydämme Teitä olemaan suoraan yhteydessä levy-yhtiöihin ja tiedustelemaan heidän kantaansa asiaan.
ps. Omalta osaltamme tulemme päivittämään palvelumme käyttöohjeita ja ehtoja selvemmiksi. 
Ystävällisesti,
Securycast Oy,
Riku Kalliomäki

Pyydämme Securycastilta vielä tarkennusta siihen, millainen sopimus koskee käytettynä jälleenmyyntiin laittamaamme Nocebo-albumia, mutta tähän emme saa yksityiskohtaisempaa vastausta. Kalliomäki kertoo kuitenkin, että DigiAnttila-sivuston ohjeistusta on nyt tarkennettu.

Toimitusehdoissa (viitattu 24.10.2014) on havaittavissa ainakin seuraavanlainen muutos. Aiempi ohje
“Asiakkaalla ei ole [...] oikeutta kopioida tai muuten hyödyntää Palvelusta saamaansa aineistoa muutoin kuin omassa henkilökohtaisessa käytössään.” 
on vaihtunut muotoon
“muutoin kuin omassa henkilökohtaisessa, ei-kaupallisessa käytössään.”
"Usein kysytyistä kysymyksistä" (viitattu 24.10.2014) on muutettu vastaus kysymykseen "Saanko tehdä kopioita ostamistani tuotteista kavereilleni?" Nyt digitaalisten tuotteiden ostamista ei enää verrata tavalliseen "kauppaan", vaan todetaan:
"Et, levy-yhtiöt sallivat oman, henkilökohtaisen, ei-kaupallisen käytön."
Tarkoittaako epämääräinen “ei-kaupallinen käyttö" sitä, ettei tuotetta saa jälleenmyydä samalla tavalla kuin CD-levyn saisi? Miksi Securycast ei käytä toimitusehdoissaan yhtä yksiselitteistä termiä (resale) kuin levy-yhtiösopimuksessa käytetään? Ja tärkein kysymys: Tarkoittaako käyttöehtojen muuttuminen sitä, että aiemmin eri ehdoilla ostamamme kappale pitää poistaa myynnistä Huuto.netissä? 

Kysymme tätä Securycastin pyynnöstä suoraan Stam1nan levy-yhtiöltä Sakara Recordsilta sekä Sakaran jakelusta vastaavalta Sony Music Entertainment Finlandilta. Lisäksi ilmoitamme epäselvästä tilanteesta Huuto.netin ylläpidolle.

Date: Thu, 23 Oct 2014 21:40:41 +0300
Subject: Digitaalisen musiikin käyttöoikeuksista
From: Martti Anttila
To: info (at) sakararecords.com, toimisto (at) sonymusic.com
 
[Sähköposti alkaa lyhyellä tapauksen esittelyllä ja linkillä tähän blogiin.]

1) Onko meillä Suomen lain ja ostohetkellä tekemämme sopimuksen mukaan lupa myydä vuonna 2012 DigiAnttilasta ostettu Stam1nan Nocebo-albumi käytettynä eteenpäin esimerkiksi Huuto.net-palvelussa? Toivomme yksityiskohtaisesti perusteltua vastausta.

Tekijänoikeuslaki sallii muutaman kopion tekemisen teoksesta yksityiseen käyttöön, ja OKM:n ja TTVK ry:n ohjeistuksissa todetaan, että myös kopiot perheelle ja lähimmille ystäville katsotaan yksityiseksi käytöksi. Tekijänoikeuslaki sallii myös esimerkiksi CD-levyn myymisen edelleen käytettynä.

2) Onko levy-yhtiönne sopimuksissaan määritellyt digitaalisesti myytäville tuotteille heikommat käyttöoikeudet kuin mitä tekijänoikeuslaki muutoin sallisi?

3) Jos käyttöoikeudet eroavat esimerkiksi CD-levyistä, miksi tällainen rajoitus on haluttu tehdä?

28.10.2014 Huuto.net vastaa viestiimme 

Myös Huuto.netiä kiinnostaa levy-yhtiöiden vastaus. MP3-tiedostot ovat edelleen myynnissä.
Date: Tue, 28 Oct 2014 15:29:35 +0200From: <[---]@sanoma.fi>To: Martti AnttilaSubject: RE: Huuto.net toimenpidepyynto: GeddyL, http://www.huuto.net/kohteet/stam1nan-nocebo-mp3-tiedostoina/334886917 [---]
Hei, kiitos viestistäsi,kun saatte vastauksen leyv-yhtiöltä, otamme mielellämme vastaan myös heidän kommenttinsa eli olisimme kiitollisia, jos välitätte sen myös tänne meidän tietoomme. Hyvää alkanutta viikkoa!

10.11.2014 Saako käytetyn MP3-tiedoston myydä eteenpäin? Arvoitus lopulta ratkeaa.

Levy-yhtiöiltä ei koskaan tule minkäänlaista vastausta. Haluamme kuitenkin varmistaa, että saamme jonkinlaisen ratkaisun tämä kirjoituksen ongelmaan: saako käytetyn mp3-tiedoston myydä?

Valitettavasti kukaan ei ole antanut yhtään huutoa myymästämme kohteesta. Niinpä teemme työnjaon. Koska Martti on myyjä, minun (Ismo) on oltava ostaja. Huudan Stam1nan Nocebo-albumista kuusi euroa pari päivää ennen kaupan umpeutumista.

Määräpäivänä saan Huuto.netistä vahvistavan sähköpostin:


From: Huuto.net <meklari (at) huuto.net> Date: Fri, 31 Oct 2014 20:44:02 +0200 To: Ismo Kiesiläinen Subject: Ostettu: Stam1nan Nocebo MP3-tiedostoina, 334886917
Onnittelut, olet voittanut Huuto.netissä käydyn huutokaupan tuotteesta "Stam1nan Nocebo MP3-tiedostoina" hinnalla 6 EUR. Tässä myyjän yhteystiedot, jotta voit ottaa häneen yhteyttä. Myyjälle on myös lähetetty sinun yhteystietosi.


Koska kaupan kohde on aineeton ja ilmeisimmät epäilykset kohdistuvat siihen, tapahtuuko tavaran vaihtamista oikeasti, teemme kaupat mahdollisimman analogisesti. Maanantaina 10.11.2014 kävelemme 17 kilometrin matkan Mellunmäen Rolls-ravintolaan. Martti tuo mp3-albumin paikalle muistitikulla ja Ismo tuo vastineeksi sovitun kuuden euron summan kolmena analogisena kahden euron kolikkona.


Kytkemme muistitikun kannettavaan tietokoneeseen ja siirrämme tiedostot sen kovalevylle. Varmistamme, että ne eivät jää muistitikulle. Martti huolehtii erikseen, etteivät ne ole jääneet hänen tietokoneelleen kotona.


Kuukauden aktiivisen selvittämisen ja odottamisen jälkeen vastaus on siis vihdoin selvinnyt:

Käytetyn MP3-tiedoston saa ja aivan käytännössä myös voi myydä eteenpäin. 

Tämä tieto on hankittu empiirisin menetelmin alkuperäisen myyjän, asiaan liittyvien levy-yhtiöiden sekä jälleenmyynnin mahdollistaneen kauppapaikan valvonnassa.

19. marraskuuta 2014 saamme yllättäen sähköpostia Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:ltä, joka tunnetaan yleisesti lyhenteellä TTVK ry. Nimestään huolimatta TTVK ei ole viranomainen vaan oikeudenomistajien etuja valvova yhdistys. Toiminnanjohtaja Jaana Pihkala kiittää aiemmin Twitterissä lähettämästämme viestistä, jossa kysymme järjestön näkemystä MP3-kauppaan. Vastaus tulee nyt sähköpostilla, koska Twitterin 140 merkkiä ei riitä. Pihkala pahoittelee vastauksen viivästymistä.

From: Jaana Pihkala <jaana.pihkala(at)antipiracy.fi>
Date: Wed, 19 Nov 2014 15:34:00 +0200
To: Ismo Kiesiläinen <ismo(at)mystinenportaali.com>
Subject: Käytetyn .mp3-tiedoston myyminen

Fyysisen levyn saa myydä eteenpäin (Tekijänoikeuslaki 19 §). Internetistä ostetun kappaleen tai siitä valmistetun fyysisen kopion tekijänoikeudet eivät kuitenkaan raukea myyntihetkellä ja sen jälleenmyyntiin tarvitaan oikeudenhaltijan lupa. Tämä ero fyysisen kappaleen ja Internet-palveluiden välillä on todettu niin tietoyhteiskuntadirektiivissä (2001/29/EY, kohta 29), sitä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 28/2004 s. 21 ja 23) kuin oikeuskirjallisuudessakin. Euroopan unionin tuomioistuin katsoi ns. UsedSoft-tuomiossaan (C-128/11, UsedSoft GmbH v Oracle International Corp), että internetistä ladattujen tietokoneohjelmien käyttöoikeuslisenssien jälleenmyynti on sallittua, mutta tämän linjauksen on yleisesti katsottu koskevan ainoastaan tietokoneohjelmia, ei esimerkiksi musiikkitiedostoja.

Näin ollen käytettyä .mp3-tiedostoa ei saa myydä eteenpäin.

Ystävällisin terveisin
--
Jaana Pihkala
Toiminnanjohtaja
Executive Director, LL.M
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry
Copyright Information and Anti-Piracy Centre

Pihkala toteaa, että tämän selvityksen julkaiseminen blogissamme riittää hyvitykseksi oikeudenloukkauksesta, jonka he katsovat mp3-kaupassa tapahtuneen.